24. luukku: Totuus joulukalenterista

Kurkistus bloggaajien maailmaan, jossa kaikki sujuu kuin tanssi ja huolellisesti ennalta suunnitellen. Tai ei ehkä sittenkään.

Vihdoin on jouluaatto! Erityisen tästä päivästä tekee se, että Teristen spektaakkelimainen joulukalenteri tulee päätökseen.

Viime vuonna meillä oli myös joulukalenteri, mutta sen kohtaloksi jäi loppua kesken muutaman päivän jälkeen kiireiden ja muun säädön takia. ”Tänä vuonna tehdään sitten kaikki luukut hyvissä ajoin etukäteen”, vannoimme joskus lokakuussa.

Yllättäneekö ketään, että eihän me mitään tehty etukäteen. Miia onneksi teki etukäteen 24 luonnosta, joissa luki pelkästään numerot, että oli edes jotain mistä aloittaa, aina iltaisin kun päivä alkoi päättyä.

”No mutta huominen luukku tehdään hyvissä ajoin”, vannottiin enemmän kuin kerran. Vaan niin oli Lotta ottamassa itsestään alusvaatekuvi varttitunti ennen kuin taksi tuli hakemaan lentokentälle, Nina raapustamassa postauksia lapsia nukuttaessa, Miia neulomassa Teris-joulupalloa ja Sofia kirjoittamassa postauksia juuri ennen päivän vaihtumista. Vaan kaikki luukut tulivat, ja vielä oikean päivän aikana! Hyvä me!

Ja kiitos teille kaikille, jotka sankoin joukoin luitte ja osallistuitte arvontoihin! Emme vielä lupaa mitään ensi vuodesta, mutta jotakin lupaamme: bonusluukun huomiselle, stay tuned!

Previous

23. luukku: Näin vältät joulukilot

Next

25. luukku: Joulun toivelahja – jeesusmeemivalvojaiset

1 Comment

  1. Katariina

    Hyvää joulua teille kaikille, olette ihania! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén