Palasin eilen illalla kotiin reissusta. Ajelimme Riksgränseniin, Ruotsin ja Norjan rajaseudulle Lappiin retkeilemään. Reissu muistutti taas siitä, kuinka paljon nautin liikkeellä olemisesta.

Liikkeellä ollessani, on se sitten kulkuneuvossa istumista tai vaeltamista, en ole enää kiireinen. Mieli askartelee hetkessä ja edessä olevassa kivikossa tai ei oikein missään. Karussa ympäristössä normaali suorituselämä häviää lähestulkoon olemasta. On vain retki, eväät ja ympäröivät mestat.

Tämä on yksi syy, miksi pidän luonnosta niin paljon. Se ei välitä, oletko hyvännäköinen, menestynyt tai muuten mallikas tyyppi. Ulkona ollessa on toissijaista, kuinka monta lukematonta sähköpostia duunimailissa odottaa tai kukkiiko naama taas outoja finnejä.

Kotiin ja oikeaan elämään palaaminen on toki aina mukavaa. Oma sänky tuntuu ihanalta makuupussiöiden jälkeen ja farkut on kiva vetää taas jalkaan. Mutta samalla kuitenkin tuntuu, että luonnon ja suorituselämän suhteen pitäisi olla paljon tasapainoisempi kuin se on nyt. Mutta miten, sitä en vielä tiedä.

Kirjoittelen myöhemmin kokemuksista ja elämyksistä Riksgränsenissä, kunhan saan laukut purettua, makuupussit tuuletettua ja tunturista löytämäni poronsarven puunattua!

//Aloituskuvan L.I.M Comp -kuoritakki saatu Haglöfsiltä. On muuten reissutakkina 5/5: kevyt kuin mikä, pakkautuu pieneen tilaan ja kestää maailmanlopun kelit. Ja on vielä nätti.