Olen viime aikoina saavuttanut monia aikuisuuden virstanpylväitä. Tosin reilusti keskivertoa myöhemmin.
Muutama viikko takaperin valmistuin filosofian maisteriksi. Reilu viikko sitten sain ajokortin. Ei sinänsä mitään ihmeellisiä juttuja, pieniä merkkipaaluja kumminkin, mutta kymmenestä viiteentoista vuotta normaalia myöhemmin.
Ei ole oikeastaan mitään varsinaista suurta syytä, miksi kumpikin elämän normisuoritus on jäänyt tekemättä. Oli kaikenlaista tekemistä, liikaa töitä, muutakin käyttöä rahalle kuin ajamaan opettelu. Vain harvoin tuntuu siltä, että olisin jäänyt jostakin paitsi. Välillä toki mietin, että pitäisikö sitä tämän ikäisenä olla joku holtti ja järjestys elämässä. Että onko ihmisessä jotain pielessä, kun ei ole päälle kolmekymppisenä omistusasuntoa, jälkikasvua tai polkupyörää arvokkaampaa omaisuutta. Ei sillä että niitä erityisesti kaipaisin.
En tiedä onko minulla jonkinlainen orastava ikäkriisi, vai ovatko uudet saavutukset aiheuttaneet jonkinlaista itsereflektiota, kun olen viime aikoina paljon kelaillut sitä, mitä on tullut tehtyä ja mitä sitä haluaisi elämällään tehdä. Että nyt kun on ajokortti ja tutkinto, pitäiskö niillä sitten tehdä jotakin. Ei välttämättä aikuisasioita, mutta jotain kumminkin.
Liina
Pari kertaa kun istuu ruuhkassa kehätiellä, huomaa piakkoin, että autoilu on ylimainostettua.
Mutta jos haluat esim. lähteä harjoittamaan ajotaitojasi tekemällä roadtrippejä eteläisen Suomen lankakauppoihin, voin lähteä apukuskiksi. Se on hyvä ajokortin käyttötapa <3
Lotta
No joo, autoilu arkipäivisin tuntuu kyllä järjettömältä idealta (tosin kyllä eilen tuntui räntäsateessa fillarointikin :D)